Takana on 4 paivan loma, joka tulikin ihan tarpeeseen. Viime viikolla paasin maistamaan hiukan paikallista liikennetta. Toista lahtiessani istahdin bussiin, joka kaahaili taytta hakaa eteenpain- suoraan toiseen autoon! Tietenkin niin,etta matkustajien ovi oli kiinni siina toisessa autossa, ja poistuminen tapahtui kiipeamalla kuskin penkille..ei huvittanut lahta hameen kanssa kiipeamaan, joten istuin ja odotin..kauan..kunnes huomasin etta emme ehka paase saman paivan aikan jatkamaan matkaa. Niinpa luovutimme viimeisten matkustajien kanssa ja poistuimme autosta. Ymparilleni katsellessa huomasin, etta minulla ei ole hajuakaan missa olen. Kyselin sitten mista voin ottaa toisen bussin ja loysinkin pienella avustuksella bussin, milla paasin jatkamaan matkaa. Tiet ovat huonossa kunnossa, ja niita kunnostetaan kokoajan. Minun kannalta asia on huono, silla bussi ei koskaan mene samaa reittia. Niinpa siis istuin bussissa, mutta en kertaakaan nahnyt mitaan tutun nakoista paikkaa, joten en uskaltanut jaada pois. No vaki alkoi vahenemaan ja paatin itsekkin jaada. Sitten kyselemaan..anteeksi, missa on keskusta?? Eihan siina kestanytkaan kuin 3 tuntia 38 minuuttia etta paasin kotiin!Taman ajattelin olevan kauan, mutta tanaan kotimatkassani kesti 4 tuntia 15 minuuttia. Kannattaako asua vuorilla ylhaisessa yksinaisyydessa ja nauttia hiljaisuudesta ja kauniista maisemasta, vai onko se sittenkaan sen arvoista!?¡¿Mietinpahan vaan. Suomalaiset hermoni ovat aika kirealla usein, johtuen siita etta kenellakaan ei ole kiire mihinkaan, ja kaikki asiat hoituu hyvin mutkikkaasti. Ehkapa opn elaman rytmin puolessa vuodessa :)
Meksikon itsenaisyyspaivan kunniaksi lahdimme perheeni ja Lauran kanssa Tonalaan isoaidin luokse. Paallimmainen asia mika jai mieleen oli KUUMUUS! Lampotila oli sellaista reilua 40 astetta ja ilman kosteus hurja. Kaupunki oli kylla muuten erittain mukava, ja etenkin ihmiset, ehkapa siella ei ollut tallaista suurkaupungin helinaa ja kiiretta. Kaikki halusivat paasta kuvaan ja juttusille meidan kanssa. Torstai iltaa vietimme sukulaisten parissa syoden ja juoden. Yolla lahdimme keskuspuistoon, jonne kaikki kaupungin asukkaat olivat kokoontuneet tanssimaan ja juhlimaan. Vaalea suomalainen oli hyvin ihmeissaan siita menosta ja meiningista.
Seuraavana aamuna paasimme vihdoin rannalle, kuukauden odotuksen jalkeen,..ranta sinansa ei ollut kovin erikoinen mutta se tunnelma. Lammin tuuli, meren kohina, aallot, riippumatto, eika kiire mihinkaan! Nautinnollista!
Toissa alkaa olemaan jo hieman rennompi meininki, osaa olla ehka itse stressaamatta liikoja. Ja ison osan tekee myos se, etta saimme Suomesta lisaa avustuksia materiaaleihin, seka Meksikon perheen aiti oli hommannut myos suuret maarat askartelutarvikkeita lapsille. Tyo on myos todella antoisaa itselle, lapset (toistaiseksi) tykkaavat meista, on ihana nahda lasten onnistumisen ilo. Olisi paljon opittavaa nailta lapsilta, lampoa, rakkautta ja elamaniloa yllinkyllin, vaikka taustalla voi olla rankkojakin kokemuksia.
Lahden nyt kahlaamaan kotia, vetta kaduilla montakymmenta senttia. En usko etta kay kateeksi :D
-e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti