Just tulin laakarista ja nyt alkaisi kaikki olevan mallillaan. Kuulonikin olen saanut takaisin ja ette usko kuinka ihanaa se voi olla. Nautin melkein tasta metelista ja marimban pimputuksesta. Ahh autuutta!

Olen tehnyt yhden positiivisen havainnon itsestani. Mina en olekkaan lyhyt, vaikka kaikki niin ovat vaittaneetkin. Taalla olen hyvinkin keskimittainen. Monet naiset ovat minua paata lyhyempia ja se on nautinnollista. Olen yrittanyt opetella kayttamaan korkokenkia, vaikka niita aina olenkin inhonnut. Kavely on todennakoisesti mita jarkyttavinta, ja katse saa olla kokoajan alaspain, silla ikina ei tieda millaiseen kuoppaan kavelee nailla teilla.  Korkokengissa saatan muistuttaa siis jattilaisblondia.Sellainen olo minulla ainakin oli kun oltiin ulkona kavereiden kanssa ja olin paikallisia miehia pidempi.( Pikapikaa vaihdoin tennarit takaisin jalkaan.) Hienoa!

Eilen olimme yhden kaverin kanssa ulkona, liikkeella oli jalkapallopelien vuoksi paljon porukkaa. Tunnelma oli hyva, ihmiset lauloivat ja nauroivat. Kaikki halusivat jutella eurooppalaisen kanssa ja ottaa ryhmakuvia. Puolen tunnin paasta astiat lentelivat, pullot sarkyivat, poydat kaatuivat ja nyrkit heiluivat. Ilmeisesti molempien joukkueiden kiihkeat kannattajat ottivat yhteen. Yritin vajota seinaan ja vaistella astioita parhaani mukaan, kunnes totesin paremmaksi vaihtoehdoksi piiloutua vessaan toisten naisten kanssa. Uloskaynti nimittain oli suljettu kaltereilla. Vihdoin kun tunnelma oli hieman rauhoittunut, poistuimme pikaisesti sydan pamppaillen. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kunnes peraamme lahdettiin juoksemaan. Onneksemme meita ei haluttu hakata, vaan ystavallisesti pyydettiin maksamaan laskumme, joka tassa rytakassa oli epahuomiossa unohdettu :D

Talla viikolla fiestaa fiestan peraan, halloween ja dia de muertos! niistapa seuraavalla kerralla.

Kulttuurishokin oireita on ollut ilmassa muutamia viikkoja. En ole kyennyt kirjoittamaan aiemmin, silla hermoni vetelivat viimeisiaan, mutta jatkoin hymyilya paikalliseen tapaan, silla eihan se olisi soveliasta huutaa suoraa huutoa,vaikka mieli tekisikin :D Suurinta ahdistusta on aiheuttanut asioiden hoitaminen ja sen hitaus. Jonotusta, odotusta, saatamista, sahlinkia!  Seka julkinen liikenne, niinkuin kaikille ehka on jo tullut selvaksi aiemmista teksteistani.  Muut ihmiset odottavat tyytyvaisena vuoroaan, mina yritan hengitella syvaan ja hillita hermoni. Mutta tarkemmin kun ajattelee, eihan minulla ole muuta kuin aikaa!

 Sos- lapsikylassa on ilmeisesti henkilokunnasta pulaa, niinpa asioita on ollut uskomattoman vaikea hoitaa. Yhta jalkapalloa olemme odottaneet kohta 2 kuukautta, pallohan olisi, mutta kun se pitaisi tayttaakin. Kokkauryhmissa olemme  tehneet pannukakkua- ilman jauhoja. Hedelmasalaattia- ilman hedelmia, lampimia voileipia- ilman taytteita ja ilman uunia. Olemme kirjoittaneet materiaalit viikkoa aikaisemmin ja antaneet lapun johtajalle. Kokkauspaivana kun ihmettelemme missa materiaalit ovat, niin he ihmettelevat isoon aaneen, miksi emme ole antaneet heille lappua. :D Tammoisella tyylilla mennaan toissa, mutta meidan onneksemme olemme saaneet uuden sosiaalityontekijan joka on aidosti kiinnostunut auttamaan meita, ja tanaan saimme jopa tarvikkeet smoothien valmistamiseen. Jee! Pikkuhiljaa hyvaa tulee! Kielimuurin vuoksi lapsia on hankala hallita kun santailevat ympariinsa. Aanta ei lapsikylassa korota, niinpa kun yritan miettia kuinka kohteliaasti pyydan lopettamaan jonkun asian tekemisen, lapset ovat jo havinneet nakokentastani :D Mutta olen itsekkin ehka oppinut, ettei kaiken tarvitse olla niin pilkuntarkkaa, eika minun tarvitse olla ammattilainen vaan voin ottaa rennommin ja nauttia itsekkin.Se on taman maan meininkia. Lapset ottavat meidat vastaan joka paiva yhta iloisina ja haluaisivat mielellaan lisaa ryhmia. Olen aivan rakastunut naihin lapsiin. Luulen vain etta puutarhuri ei ole niin mielissaan siita, etta pikkupojat leikkovat kaikki ruusut kukkapenkista, etta saavat antaa niita meille! Meilla olisi paljon opittavaa heilta, vaikeista taustoista huolimatta kaikki kunnioittavat toisiaan, lapset eivat riitele tai tappele keskenaan, jakavat omistaan toisille ja auttavat ilomielin pienempiaan tai rullatuolissa olevia lapsia. Se on ihanaa katseltavaa!

Tassa yhtena yona kotiin kavellessamme meidan edessa kaveli kaksi tyomiesta, kenganpuhdistus-salkkuineen ja jakkaroineen, juttelivat kohteliaasti keskenaan, rankka tyopaiva oli ilmeisesti ohi, kello oli noin 12 ja vettakin tihrusti. Ikaa nailla tyomiehilla ei varmasti ollut edes 4 vuotta. Jotenkin naky oli todella huvittava, mutta kavi niin saaliksi lapsiraukkoja.

Viimeisen viikon olen ollut sairaana,  korvatulehduksen kourissa. Ei kuulosta lainkaan pahalta ei, mutta, olen menettanyt kuuloni toisesta korvasta taysin. Ei mennyt ihan putkeen nama itsehoitokonstit. Oltiin siis pari viikkoa sitten Lauran kanssa biitsilla, ihanan hiljaisella saarella, jossa ei meidan lisaksi ollut muuta kuin 40 paikallista asukkia. Seka saman verran koiria, joiden purukalustosta sainkin ihan lahituntumaa..Ei siella siis ollu ihan mitaan tekemista, makoilla riippumatossa rannalla palmujen varjossa ja rentoutua. Meren vuoksi saarelle oli lahdetty mutta meita pyydettiin olla menetmatta uimaan koska ristiaallokko oli hurja ja vaarallinen. ajateltiin kuitenkin ihan vain vahasen varpaita kastaa mutta samalla sekunnilla olinkin jo aaltojen nielema. Vihdoin kuin rannalle paasin, hiekkaa oli joka paikassa ja olin ihan naarmuilla ja kipea. Seuraavana paivana huomasinkin saaneeni mojovia mustelmia..no olettaisin etta tasta kaikesta kakkavedesta ja hiekasta mita korvissani oli, sain taman tulehduksen. Yritin sitten huuhdella korviani etta se kaikki hiekka tulisi sielta pois, mutta tama vesihan ei ole puhdasta joten se tuskin nyt yhtaan helpotti tilannetta. Lauralle toissa tuskaillessani Laura antoi oivan neuvon, laita suolavetta sinne korviin, samanlain kuin poskiontelontulehduksessa. Oj, hyva neuvo, kuinka en tata itse keksinyt!!Aloitin omatoimisesti antibioottikuurin, se taisi olla virtsatulehdukseen, mutta ehkapa myos korviin. Paivan siina ruutailin suolavetta korviini, kunnes yolla herasin valtaisiin kipuihin, koko paa kaula ja leukaluut olivat aivan liekeissa, paine ja kipu oli hurja. Ei tainnut suolavesi ollakkaan se hyva juttu! Yritin ottaa nappia naamaan etta saisin unen. Hieman huonovointisena ja horjuvin askelin kykenin olemaan paivan toissa. Seuraavan paivan itkin yksin kotona, minulla ei ollut uudessa puhelimessani kenenkaan numeroja, enka voinut pyytaa keneltakaan neuvoja missa laakarissa kannattaisi kayda(edellisesta puhelimestani paasin eroon pari viikkoa sitten, en tieda varastettiinko se, vai lensiko se jonnekkin puskaan vetaessani lipat kadulla). Illalla olin jo hyvin voimaton ja soitin Lauralle, ja lahdimme yhdessa laakariin. Herra tohtori ihmetteli miten tulehdus olikin niin paha ja miten en ole aikaisemmin tullut, sain laakkeet ja korvatipat seka korva puhdistettiin ja erittan tarkeaa olisi etta vetta EI saa menna korviin. Joo ei tietenkaan :D No, nyt on kivut ohi ja laakarissakin kayty toistamiseen, mutta kuulo ei ole palautunut! En tieda ymmarratteko mutta oon kauhusta kankeana, jos se ei koskaan enaan palaudu normaaliksi! Juuri nyt kun olen kuuro( ja kun ei kuule tuntuu ettei oikeen naekkaan, kuin olisi jossain kuplassa) niin olisin saanut hirvittavasti kavereita. tuntuu etta kaikki tulevat juuri nyt juttelemaan kun annan itsestani taysin yksinkertaisen kuvan kun en kuule mitaan..yrita siina sitten esittaa etta osaisit espanjaa, kun et osaa edes puhua suomea kun et kuule omaa aantasi.
Naihin tunnelmiin on hyva lopettaa ja lahtea viettamaan sunnuntai-iltaa! Pitakaa peukkuja pystyssa, etta saisin kuuloni takaisin!
hellurei :)

VIVA MEXICO!!!

Takana on 4 paivan loma, joka tulikin ihan tarpeeseen. Viime viikolla paasin maistamaan hiukan paikallista liikennetta. Toista lahtiessani istahdin bussiin, joka kaahaili taytta hakaa eteenpain- suoraan toiseen autoon! Tietenkin niin,etta matkustajien ovi oli kiinni siina toisessa autossa, ja poistuminen tapahtui kiipeamalla kuskin penkille..ei huvittanut lahta hameen kanssa kiipeamaan, joten istuin ja odotin..kauan..kunnes huomasin etta emme ehka paase saman paivan aikan jatkamaan matkaa. Niinpa luovutimme viimeisten matkustajien kanssa ja poistuimme autosta. Ymparilleni katsellessa huomasin, etta minulla ei ole hajuakaan missa olen. Kyselin sitten mista voin ottaa toisen bussin ja loysinkin pienella avustuksella bussin, milla paasin jatkamaan matkaa. Tiet ovat huonossa kunnossa, ja niita kunnostetaan kokoajan. Minun kannalta asia on huono, silla bussi ei koskaan mene samaa reittia. Niinpa siis istuin bussissa, mutta en kertaakaan nahnyt mitaan tutun nakoista paikkaa, joten en uskaltanut jaada pois. No vaki alkoi vahenemaan ja paatin itsekkin jaada. Sitten kyselemaan..anteeksi, missa on keskusta?? Eihan siina kestanytkaan kuin 3 tuntia 38 minuuttia etta paasin kotiin!Taman ajattelin olevan kauan, mutta tanaan kotimatkassani kesti 4 tuntia 15 minuuttia. Kannattaako asua vuorilla ylhaisessa yksinaisyydessa ja nauttia hiljaisuudesta ja kauniista maisemasta, vai onko se sittenkaan sen arvoista!?¡¿Mietinpahan vaan. Suomalaiset hermoni ovat aika kirealla usein, johtuen siita etta kenellakaan ei ole kiire mihinkaan, ja kaikki asiat hoituu hyvin mutkikkaasti. Ehkapa opn elaman rytmin puolessa vuodessa :)

Meksikon itsenaisyyspaivan kunniaksi lahdimme perheeni ja Lauran kanssa Tonalaan isoaidin luokse. Paallimmainen asia mika jai mieleen oli KUUMUUS! Lampotila oli sellaista reilua 40 astetta ja ilman kosteus hurja. Kaupunki oli kylla muuten erittain mukava, ja etenkin ihmiset, ehkapa siella ei ollut tallaista suurkaupungin helinaa ja kiiretta. Kaikki halusivat paasta kuvaan ja juttusille meidan kanssa. Torstai iltaa vietimme sukulaisten parissa syoden ja juoden. Yolla lahdimme keskuspuistoon, jonne kaikki kaupungin asukkaat olivat kokoontuneet tanssimaan ja juhlimaan. Vaalea suomalainen oli hyvin ihmeissaan siita menosta ja meiningista.
Seuraavana  aamuna paasimme vihdoin rannalle, kuukauden odotuksen jalkeen,..ranta sinansa ei ollut kovin erikoinen mutta se tunnelma. Lammin tuuli, meren kohina, aallot, riippumatto, eika kiire mihinkaan! Nautinnollista!

Toissa alkaa olemaan jo hieman rennompi meininki, osaa olla ehka itse stressaamatta liikoja. Ja ison osan tekee myos se, etta saimme Suomesta lisaa avustuksia materiaaleihin, seka Meksikon perheen aiti oli hommannut myos suuret maarat askartelutarvikkeita lapsille. Tyo on myos todella antoisaa itselle, lapset (toistaiseksi) tykkaavat meista, on ihana nahda lasten onnistumisen ilo. Olisi paljon opittavaa nailta lapsilta, lampoa, rakkautta ja elamaniloa yllinkyllin, vaikka taustalla voi olla rankkojakin kokemuksia.

Lahden nyt kahlaamaan kotia, vetta kaduilla montakymmenta senttia. En usko etta kay kateeksi :D
-e