VIVA MEXICO!!!

Takana on 4 paivan loma, joka tulikin ihan tarpeeseen. Viime viikolla paasin maistamaan hiukan paikallista liikennetta. Toista lahtiessani istahdin bussiin, joka kaahaili taytta hakaa eteenpain- suoraan toiseen autoon! Tietenkin niin,etta matkustajien ovi oli kiinni siina toisessa autossa, ja poistuminen tapahtui kiipeamalla kuskin penkille..ei huvittanut lahta hameen kanssa kiipeamaan, joten istuin ja odotin..kauan..kunnes huomasin etta emme ehka paase saman paivan aikan jatkamaan matkaa. Niinpa luovutimme viimeisten matkustajien kanssa ja poistuimme autosta. Ymparilleni katsellessa huomasin, etta minulla ei ole hajuakaan missa olen. Kyselin sitten mista voin ottaa toisen bussin ja loysinkin pienella avustuksella bussin, milla paasin jatkamaan matkaa. Tiet ovat huonossa kunnossa, ja niita kunnostetaan kokoajan. Minun kannalta asia on huono, silla bussi ei koskaan mene samaa reittia. Niinpa siis istuin bussissa, mutta en kertaakaan nahnyt mitaan tutun nakoista paikkaa, joten en uskaltanut jaada pois. No vaki alkoi vahenemaan ja paatin itsekkin jaada. Sitten kyselemaan..anteeksi, missa on keskusta?? Eihan siina kestanytkaan kuin 3 tuntia 38 minuuttia etta paasin kotiin!Taman ajattelin olevan kauan, mutta tanaan kotimatkassani kesti 4 tuntia 15 minuuttia. Kannattaako asua vuorilla ylhaisessa yksinaisyydessa ja nauttia hiljaisuudesta ja kauniista maisemasta, vai onko se sittenkaan sen arvoista!?¡¿Mietinpahan vaan. Suomalaiset hermoni ovat aika kirealla usein, johtuen siita etta kenellakaan ei ole kiire mihinkaan, ja kaikki asiat hoituu hyvin mutkikkaasti. Ehkapa opn elaman rytmin puolessa vuodessa :)

Meksikon itsenaisyyspaivan kunniaksi lahdimme perheeni ja Lauran kanssa Tonalaan isoaidin luokse. Paallimmainen asia mika jai mieleen oli KUUMUUS! Lampotila oli sellaista reilua 40 astetta ja ilman kosteus hurja. Kaupunki oli kylla muuten erittain mukava, ja etenkin ihmiset, ehkapa siella ei ollut tallaista suurkaupungin helinaa ja kiiretta. Kaikki halusivat paasta kuvaan ja juttusille meidan kanssa. Torstai iltaa vietimme sukulaisten parissa syoden ja juoden. Yolla lahdimme keskuspuistoon, jonne kaikki kaupungin asukkaat olivat kokoontuneet tanssimaan ja juhlimaan. Vaalea suomalainen oli hyvin ihmeissaan siita menosta ja meiningista.
Seuraavana  aamuna paasimme vihdoin rannalle, kuukauden odotuksen jalkeen,..ranta sinansa ei ollut kovin erikoinen mutta se tunnelma. Lammin tuuli, meren kohina, aallot, riippumatto, eika kiire mihinkaan! Nautinnollista!

Toissa alkaa olemaan jo hieman rennompi meininki, osaa olla ehka itse stressaamatta liikoja. Ja ison osan tekee myos se, etta saimme Suomesta lisaa avustuksia materiaaleihin, seka Meksikon perheen aiti oli hommannut myos suuret maarat askartelutarvikkeita lapsille. Tyo on myos todella antoisaa itselle, lapset (toistaiseksi) tykkaavat meista, on ihana nahda lasten onnistumisen ilo. Olisi paljon opittavaa nailta lapsilta, lampoa, rakkautta ja elamaniloa yllinkyllin, vaikka taustalla voi olla rankkojakin kokemuksia.

Lahden nyt kahlaamaan kotia, vetta kaduilla montakymmenta senttia. En usko etta kay kateeksi :D
-e

Maanantaipaivan ankeus

Ei siita paase eroon maapallon toisella puolellakaan. Se vasymys ja kankkarankka on ollut taas sisalla. Harmittaa vaan etta ei oo ketaan oikeen kenelle purkaa ja hermota. Oikeastaan ololle ei koskaan ole muuta syyta kuin se viikonlopun jalkeinen arki. Ja ehka viikonloppuisin olisi hyva levata eika santailla paattomana ympari kaupunkia.
Lauantaina karistimme kaupungin polyt jaloistamme ja siirryimme viereiseen tuppukylaan Chiapa de corzoon. Oli mukava vain kavella ja kuvailla seka nauttia auringosta ja hyvasta ruoasta. Eika seurassakaan moittimista :) illalla kapusin vuorelleni vasyneena, nukkumatti mielessa. Vastassa olikin aiti ja isoaiti ykkoset ylla ja eikun menoksi, baby shower odottaa. Yritin vajota maan alle (ei ole helppoa nailla hiuksilla) nahdessani valtaisan vierasmaaran ja 50 paria korkokenkia, juhla-asuja seka korkkiruuveja..hmm. itsehan tallustanut koko paivan sandaaleissa varpaat harmaina. Sunnuntana herattyani laahustin alakertaan kahville. Muut odottivat jo innokkaina lahtovalmiudessa. oo anteeksi niin minne? elaintarhaan jee! Elikka edelleen likaisena ja hanuna liikenteessa. Oli kylla kivaa kayda siella, mutta yleensa en saa tietaa etukateen mitaan vaan vamos!

 Mulla on siis alkanu tyot ja ensimmainen paiva menikin sitten sulavasti lasten kanssa temmeltaessa. Mutta huokaisin aivan liian aikaisin. Torstai oli jotain aivan kamalaa. Meilla piti olla kokkausryhmia lapsille, mutta tyopaikalle ei ollut ostettukkaan mitaan tarvikkeita leipomista varten, kuten oli sovittu. Niimpa yksi henkilokuntaan kuuluva nainen teki lapsille lattyja ja sillavalin lapset santailivat seinia pitkin. Paikalliset vapaaehtoiset olivat auttamassa lapsia laksyjenteossa ja muljauttelivat silmiaan meidat nahdessaan. Tuntui tosi hyvalta. Sitten kun ei oo mitaan kielta jolla kommunikoida, ei siis ole mitaan auktoriteettiakaan. Ja ahdistuksen maara oli valtava. Tatakohan tama on. Ei materiaaleja, eika tilaa missa tyoskennella. Joka paiva erilaisia ryhmia, eika minkaanlaisia materiaaleja No mummo lahetti suomesta rahaa, jotta voidaan ostaa tyopaikalle kaikkia materiaaleja kasitoita ja askarteluja varten. ( kiitos mummeli)! Lapset kuitenkin pelastavat tilanteen. Ne on niin suloisia ja hellyyttavia. Tanaankin oli maailman ihanin vastaanotto kun pikkupoikien joukko syoksyy syliin halailemaan. Se ehka antaa voimia tyoskennella, vaikka helppoa se ei ole.

Talla viikolla on Meksikon itsenaisyyspaiva, ja kaupunkia on koristeltu lipun varein. Ollaan Lauran ja mun perheen kanssa menossa juhlistamaan itsenaisyytta Tonalaan sukukekkereihin. Siella pitais olla biitsikin lahella,  joten peukut pystyyn etta taa sade lakkais edes pariksi paivaksi! No yleensahan se tulee kuuroina mutta marka hiekka ei ehka ole niin kivaa, mun kotiintuloaika alkaa lahestymaan joten palaamisiin. Saa sielta suomestakin kirjoitella kuulumisia ihmiset :)

Nyt on jo kolme viikkoa vierahtanyt Mexicossa. Hyvin haikein mielin lahdin Suomesta, ehkapa jopa hieman masentuneena. Mietin, nyt olen tehnyt elamani virheen lahtiessani vapaaehtoistyohon Meksikoon. Jannitti, pelotti ja ahdisti. Voisipa kaiken viela perua.
Illansuussa saavuimme perille pitkan ja vasyttavan lentomatkan jalkeen. Mexico Cityn lentokentalla meita oli kuitenkin vastassa kolme mukavaa nuortaherraa,jotka avosylin  toivottivat tervetulleeksi. Ahdistus taisikin loppua siihen :)


Vietimme 3 mukavaa paivaa Mexico Cityssa. Kaupunki tuntui valtavalta tallaisen tuppukylan kasvatin silmin.. City on vuorten ymparoima, joten 25 miljoonan ihmisen ja lahes yhta monen auton tuottama saastesumu jaa leijumaan kaupungin ylle. Kaupunkiin meidat tutustutti Geraldo kavereineen. ( Host-perheen poika)Ajelimme turistibussilla ympari kaupunkia, ja pakokaasut saivat silmat vuotamaan. Toisena paivana tutustuimme kaupunginosaan  nimelta Xochimilco. Tiedatteko, sellainen paikka, joka kuvassa nayttaisi rahjaiselta, mutta paikan paalla ihmiset, myytavat tavarat, tuoksut ja varit saa aikaan ihmeellisen ilmapiirin! Tutustuimme paikallisiin tortilloihin myos. Katukeittioistahan kannattaa aloittaa, jos haluaa saada mahataudin heti toisena paivana :D Saimme maistaa lihaa ennen tilaamista, ja kylla, hyvaa oli.!! Naita ja monta! Kun siina pureskelimme ruokaamme, niin mietimme, mita punainen pehmea sipulipalan kaltainen aine lihan seassa oli. Gerardo kertoi sen olevan sian nahkaa! JAA-A..enpas tieda maistuiko enaan!!  Jalkeenpain naimme lihavuoren,mista ruokamme koostui. Poydalla oli ihan kaikki elaimen osat mita kuvitella saattaa: karsasta kieleen ja sorkkiin saakka...nams..

Seuraavana meita odotti 3 paivaa kestava leiri..tapasimme muut vapaaehtoiset, saimme tarkeaa informaatiota perheesta ja tyopaikasta. Paasin kylla tahan Meksikon meininkiin kasiksi jo Suomesta kasin, silla perheeni taalla Tuxtlassa ehti vaihtua 4 kertaan, viimeisen kerran viela leirilla. Stressaavaa hieman, mutta ehkapa tahan tottuu, etta mikaan ei etene suunnitelmien mukaan. Leiri oli ehka enemmankin juhlintaa ja hauskanpitoa ja odotin jo etta paasisin tutustumaan perheeseeni ja levahtamaan edes hetkeksi. Yllattaen unentarve on taalla suurempi, ehkapa kun taytyy kokoajan keskittya sataprosenttisesti, etta pysyy karryilla kun kieli on espanja..no ei taida pysya sittenkaan! :)

Paasin kuin paasinkin viimein viralliseen asuinkaupunkiini taalla, Tuxtla Gutierreziin. Perheeni osoittautui erittain hauskaksi. Delmar-isa, Lucia-aiti, Alexis-poika, seka Lugi-koira..Alexis tosin ehti olla taalla vain viikon, han lahti Saksaan vapaaehtoiseksi. Perhe on huumorintajuinen ja meilla on ollut tosi hauskaa aikaa yhdessa, vaikkei  yhteista kielta olekaan :D Aluksi ruoka tuntui tosi tuliselta, mutta olen yllattanyt itsenikin huomatessani, etta laitan chilia jopa leivan valiin. Kaikkeen siis voi tottua, ehkapa jopa alkaa pitamaan! Taalla raha on tarkeaa ja puhutaa rahasta paljon, se on itselle taas aika vierasta ja valilla ahdistavaa. Myoskin perhe puhuu paljon keskenaan mita MINA olen tehnyt, sanonut, kenen kanssa liikkunut,syonyt tai juonut..Vaatii aikaa totutella ettei omaa rauhaa tai reviiria ole. Ihmiset ovat ystavallisia ja ottavat avosylin vastaan. Eika huomiolta voi valttya. Ihmiset ihastelevat ja nauravat pain naamaa. Ehkapa naytan alienilta vaaleine hiuksineni. Kuumaa, kosteaa ja hikista taalla on. Silta ei voi valttya. Nyt on ollut pari viikkoa espanjan-kurssi ja kaikenlaista paperisotaa. Onneksi taalla on Siijuven henkilokunta auttamassa. Visaprosessit ja muut ovat aika monimutkaisia hoitaa. Varsinkin espanjaksi :) Huomenna alkaa tyot ja hiukan hirvittaa. Eli siis menen S.O.S lapsikylaan. En ehka ajatellut, etta tyo olisi oikeasti rankkaa tyota. Luulin etta hoidamme lapsia, leikimme pelaamme jne..mutta meilla on 5 ryhmaa joka paiva. Kaikkia erilaisia aktiviteetteja, kasityota, urheilua, leipomista, puutarhanhoitoa jne. Kuulostaa mukavalta, mutta kauhistuttaa etta meidat laitetaan kielitaidottomina vetamaan yksin ryhmia. Ja koska ei ole mitaan materiaaleja, pelkaan etta lapset kyllastyvat jo alkuunsa..:S  Loput 3 tuntia ilmeisesti hieron perheiden aiteja ja muuta henkilokuntaa. Mitahan siitakin tulee, yli 30 astetta lamminta eika mitaan kunnollisia hierontapoytia mihin on tottunut. Apua! No pessimisti ei pety, se on todettu! Perus arkea siis taalla, orvanpyorassa Mexicossa. Mutta ma nautin! :)