Terveiset nicaraguasta! 
Hyvästejä ja lisää hyvästejä! Ne ei taida olla koskaan kivoja :( 
2 viikkoa sitten lopetin työni sos-lapsikylässä, haikeissa tunnelmissa. Järjestimme lapsille herkkujentäyteiset juhlat, jossa syömisen lisäksi leikimme ja pelasimme.. Tosin hieman oli vaikeuksia hallita ja saada 30 lasta kuuntemaan juuri minua. Ei tainnut mennä leikit ihan putkeen, mutta ei se menoa hidastanut..lasten suosikkileikki on alusta asti ollut" kuka pelkää valkoista naista", mun mielestä ei välttämättä koska itse en millään jaksaisi tuntia juosta yli 30 asteen helteessä! No juhlat oli ja meni, hieman haikealta tuntui jättää mun rakkaat pienokaiset sinne. Sain 6 vuotiaalta victor- pojalta kirjeen jossa oli lehdestä kopioituja uutisia sekä kehuttu kuinka ihana minä olen :D haha.  No hyvältä se tuntui jpkatapauksessa, sillä työpaikan johto lähinnä työnsi minut ovesta ulos, Aa moikka.. 
Kotona äiti ja isä halusivat myös järjestää juhlat lähtömme kunniaksi. Koko suku, toiset vapaaehtoiset, naapurit ja ystävät oli kutsuttu paikalle. Mun tehtävä oli leipoa pizzaa, makaronisalaattia ja jotain papusoppaa..en mielestäni onnistunut kovin hyvin mutta 15 minuutissa 3 pellillistä pizzaa oli kadonnut. Sain myös kaikkia kivoja meksikolaisia lahjoja, mutta valitettavasti rinkkani ratkeilee liitoksistaan, joten kaikkea ei millään voi ottaa mukaan..Mukava mutta uuvuttava päivä, sillä iIlaksi olin sopinut ystäväni kanssa elokuviin menoa, mutta ennen elokuvan alkua olinkin jo untenmailla.. 
Ystäväni olin ehtinyt jo hyvästellä Nopeasti kaupungilla, että välttyisimme suuremmilta itkuilta..viimeisenä iltana sain kuitenkin viestin jossa pyydettiin saapumaan klo 12 kotini viereiseen puistoon. Siellä minua odotti serenadit ja viisi ystävääni. Kuin tilauksesta sähköt menivät poikki, katulamput sammuivat ja tähtitaivaan alla katselin kaupungin valoja, kuuntelin laulua ja kitaransoittoa. Siinä sitten halailimme ja itkimme viimeiset yhteiset hetkemme. Tapaammekohan enään koskaan? Helpompi miettiä että kyllä, vaikka todennäköisesti jäljellä on vain hyvät muistot ja valokuvat. ( niitäkäänhän ei tosiaan ole, sillä muistitikkuni jätin nettikahvilaan ja sieltä sen joku oli ehtinyt jo anastaa) 
Ihanat muistot ja miljoonat kokemukset jäivät mieleeni tästä puolesta vuodesta. Paljon ehti tapahtua, hyvää sekä pahaa. Mitää en silti muuttaisi tai jättäisi tekemättä, paitsi madot eliminoisin mahastani, jotka ovat vaivanneet jo kolmatta kuukautta..mutta matka jatkukoon väliamerikassa, aloitan lomasta nauttimisen ja lopetan blogin kirjoittamisen. Lämpimät terveiset kaikille täältä palmupuiden ja auringon alta.(kuvia lisään mahdollisesti tällä viikolla) Adios!!